Kolmas osa, jippii (:. En sano muuta, että eikun lukemaan.

Ed halasi siskoaan lujasti iltahämärässä.
'' Kiitos, että tulit käymään täällä. '', mies sanoi Mollylle, ja Molly loi kasvoilleen lempeän hymyn.
'' Tietenkin minä tulen veljeni häihin! '', hän nauroi takaisin '' Mutta olisin luullut että sinä järjestäisit hiuksen isommat häät. ''
'' Raha on tiukassa, siskokulta. '', Ed huokaisi ja hyvästeli Mollyn.

Samoihin aikoihin Lola valmisteli juustopastaa. Muuta hän ei oikeastaan osannut valmistaakkaan.

Myöhäinen iltapala pysyi koko ajan vaitonaisena.

Lola joutui tiskaamaan astiat, vaikka kaikki arvelivat tämän olevan paksuna.
--

Kello taisi olla neljän, kun Lola ja Ed nousivat ylös, melkein samaan aikaan. Ed vain siksi, koska hän oli jo täysin pirteä. Lola taas sen takia, koska hänen mahansa suorastaan pomppasi ja hänelle ilmestyi raskausvaatteet.

Käsitettyään asian Lolan suulle ilmestyi hymy, jota ei pystynyt pyyhkiä edes sillä, jos hänen entinen kissa olisi kuollut auton alle jäädessään.

Ed oli ainakin iloinen vauvauutisista. Hän ei malttanut mennä puhelimen luo ja kailottaa siskolleen olevansa piakkoin isä. Tai, voihan sitä juosta naapuriin ja mennä sisään ja huutaa siskon korvaan kerrottava.
--

Lola alkoi kiinnostua käsityöstä raskaana ollessaan. Hän oli melkein koko ajan ompelukoneen ääressä ja ompeli patalappuja hymyssä suin.

Ed käytti erään päivän maan kaiveluun, koska rahaa alkoi olla vähän ja laskut ilmestyä postilaatikosta ulos. Kannattaisikohan kaivella siitä ihan seinän vierestä, Ed?

Ja tälläistä löytyi parin tunnin kaivelun jälkeen. Aarrearkku, kaksi kiveä, pieni toteemipatsas ja munakuppikoriste. Kaikenlaista sitä jätetään maahan!

Kuopan täyttämisessä taas kesti epätavallisen enemmän aikaa.
--

Seuraavana aamuna Ed päätti maksaa laskuja, koska maaperän kaivelu oli tuottanut niin hyvin tulosta, että rahaa oli yli kuusituhatta simoleonia.

Katsoessaan nopeasti rannalle Ed huomasi punaisen möykyn hiekalla. Ensimmäiseksi hän luuli sitä maalle ajautuneeksi hylkeenpoikaseksi, mutta tarkemmin katsottuna huomasi sen olevan Lola punaisessa raskausuikkareissaan.

Lola söi sen jälkeen juustopastaa otettuaan hetkeksi aurinkoa. Hän ei tahtonut menettää lumenvalkoista ihoa ottaessaan aurinkoa.

Ed oli taas siirtynyt kokeilemaan auringonottoa. Hän oli ajatellut aina auringonoton olevan naisten hommia, kun miehet taas pulikoivat syvissä vesissä ja loikkivat kallioilta veteen.
'' Naiset ainakin sanovat, että iho palaa helposti. Taidan makoilla vain pienen hetken. '', Ed suunnitteli etukäteen hieroessaan aurinkorasvaa paljaalle iholleen.

Vaikka syksy oli tulossa, aurinko porotti täydellä teholla, joten maa oli tulikuuma ja Ed luuli hetken olevansa saunassa, jonka takia hän livahti sisälle kylmän suihkun alle.
--

Lolan tarpeet olivat suuren ajan koko raskaudesta keskiverron alapuolella. Nainen nukkui suuren osan ajasta, söi suuria annoksia, ravasi vessassa ja istui ompelukoneen edessä.

Eräänä iltana sitten supistukset alkoivat, jonka takia Lola herätti Edin. Ed kuitenkin talsi ihan aluksi vessaan, ja Lola joutui ihan yksikseen hoitaa synnytyksen.

Kyllähän se synnytys oli kivulias, mutta Lola oli vain kovin yllättynyt mihensä käytöstä, kun heille oli tulossa ensimäinen lapsi.

Pian hänen käsillä lepäsi pienenpieni kopio hänestä, tyttövauva. Ed tuli katsomaan ovelta esikoistaan ja kysyi mikä sen nimi olisi.
'' Rosie. '', Lola sanoi. '' Rosie Carson. ''
Tähän loppui kolmas osa. Kesti illan ja aamupäivän verran kun äiti käski välissä nukkumaan ja nyt rippijuhliin.. >.< Sori että lopussa kuvat alko olla epäselvempiä. Ne oli jonkun hiivatin takia kauhian pieniä ja mää yritin saada niistä saman kokoisia kuin noista muistakin.